Oli seesteinen sunnuntaipäivä, kun kansallismielinen Teräksen perhe oli lähtenyt kirkkoon. Valkeat pilvet purjehtivat matkaansa sinisellä taivaalla, kuin Suomen joutsenet jääkautisella järvellä.
Silti tämä ei ollut mikä tahansa sunnuntai. Oli Toivo-isän ja Heljä-äidin hääpäivä. Kaksikymmentä siunattua vuotta aiemmin olivat he astuneet säädylliseen kristilliseen avioon, isä Toivo, insinööri ja reservin kapteeni, asepuvussaan, ja äiti Heljä, ompelijatar, kauneimmassa itse kutomassaan hääpuvussa. Sillä kansallismielisen vaimon oli hyvä osata neuloa ja kutoa vaatteita. Se oli suomalainen perinne. Eihän sitä koskaan tiennyt, milloin ryssä taas ryntäisi.
Kirkolta puiston läpi kävellessään lapset olivat iloisia. Toivo ja Heljä Teräksellä oli kaksi lasta, Tarmo-poika ja Aino-tytär. He olivat kunnollisia, kansallismielisiä lapsia. Tarmo oli oppinut käyttämään puoliautomaattista Usko-vaarin ohjauksessa jo opittuaan hädin tuskin kävelemään.
Äkkiä Aino-tyttönen huomasi ihmeen kauniin oravan, joka kantoi pähkinöitä puuhun. Mutta puu ei ollut enää yhtä kaunis kuin orava. Salama (ehkä Jumalaa pilkatakseen) oli silponut siitä pois tärkeitä oksia ja iskenyt mustan arven, kuin myrkyn tulehduttaman, puun kylkeen. Mutta siinä se vain edelleen seisoi, vankkana itätuulta vastaan.
"Äiti miksi tuo puu on rampa?" huudahti Aino, kääntäen viattomat siniset silmänsä Heljä-äidin puoleen. "Miksi noin kaunis orava asuu haavoittuneessa puussa?"
"Voi tyttöni", äiti vastasi. "Tuota sinun on kysyttävä isältäsi, sillä isäsi on viisas, isänmaallinen."
Heljä-äiti katsahti palvovasti mieheensä, reservin kapteeni Teräkseen, ja tuuli heilutteli hänen oljenvärisiä pitkiä hiuksiaan. "Toivo rakas, tyttäremme kysyy vakavia."
"Niin", sanoi Toivo. "Lapsemme ovat jo isoja ja heidän on aika ymmärtää, mistä Liitossa on kyse."
"Tarkoittaako isä avioliittoa?" kysyi Tarmo, joka oli vakaasti varttuva kansallismielinen nuorimies.
"Kuulkaas lapset", lausui Toivo-isä. "Silloin kuin isä ja äiti menivät naimisiin, avioliitossamme eivät astuneet vihille vain suomalainen mies ja suomalainen nainen, vaan siellä olivat läsnä myös Jeesus ylimääräisenä sulhasena ja Suomi-neito morsiamena."
"Ihanko totta?" ihmetteli Aino silmät ymmyrkäisinä.
"Niin", sanoi Toivo. "Ja kuten te tiedätte, Suomi-neito joutui sodissa raiskatuksi. Kuinka voisikaan kansallismielinen mies olla täysin onnellinen niin kauan kuin Suomettarelta puuttuu toinen käsivarsi ja karjalainen hameenhelma?"
"Ja Sallaakin näykittiin ennen kuin nuorikoksi ehti", päivitteli Heljä-äiti.
"Voi sehän on ihan kuin äitimme olisi haavoittunut sodassa!" huudahti Aino-tyttönen. Tarmo katseli leuka tanassa vakaasti mutta päättäväisesti itää kohti.
"Nyt tiedätte", sanoi Toivo-isä, "että avioliitossa on kyse paitsi heteroseksuaalisen miehen ja heteroseksuaalisen naisen pyhästä liitosta, myös valasta, joka koskee isänmaatamme ja sen koskemattomuutta."
"Vielä se Karjala otetahan takaisin", puuskahti Tarmo-poika. "Sitten liehuu Viipurin linnassakin taas Suomen sinivalkoinen lippu."
Kuin taikaiskusta, ehkä Herran johdatuksesta, olivat he sillä hetkellä tulleet paikalle, jossa tuulessa hulmusi rivi Suomen tasavallan valkeita siniristilippuja. Kuinka kauniilta ne näyttivätkään tummanvihreää kuusimetsää vasten! Sillä hetkellä Tarmosta tuntui kuin liput olisivat hulmunneet heidän sydämissäänkin, pakahtuvina rakkaudesta isänmaahan.
Mutta samalla hetkellä alkoi Suomen kesälle niin ominainen hellä tihkusade. Se ropisi taivaalta heidän päälleen ja kasteli vaatteita. Mutta eihän suomalaista kansallismielistä perhettä ole sokerista tehty, eihän.
"Tulkaa", sanoi Tarmo tarmokkaasti. "Luo lippujen."
Lippujen luona olikin pieni katos, linja-autopysäkki. He odottelivat siinä hetken, kunnes sade loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Aurinko paistoi taas pilvien välistä, ja taivaalle piirtyi sateenkaari.
"Katso isä!" Aino huudahti. "Sateenkaari! Isä, isä, onko sateenkaaren päässä ruukku kultaa?"
Toivo-isä loi vakavan katseen saateenkaaritetulle taivaalle, ja virkkoi sitten: "Ei siellä mitään kultaruukkua ole, tyttöseni. Se on vain kukkahattutätien keksimä satu. Ja taivaalle se sateenkaari kuuluukin, ei kirkkoon sisälle."
Niin vietti Teräksen perhe isän ja äidin hääpäivää ydinperheen parissa.
Silti tämä ei ollut mikä tahansa sunnuntai. Oli Toivo-isän ja Heljä-äidin hääpäivä. Kaksikymmentä siunattua vuotta aiemmin olivat he astuneet säädylliseen kristilliseen avioon, isä Toivo, insinööri ja reservin kapteeni, asepuvussaan, ja äiti Heljä, ompelijatar, kauneimmassa itse kutomassaan hääpuvussa. Sillä kansallismielisen vaimon oli hyvä osata neuloa ja kutoa vaatteita. Se oli suomalainen perinne. Eihän sitä koskaan tiennyt, milloin ryssä taas ryntäisi.
Kirkolta puiston läpi kävellessään lapset olivat iloisia. Toivo ja Heljä Teräksellä oli kaksi lasta, Tarmo-poika ja Aino-tytär. He olivat kunnollisia, kansallismielisiä lapsia. Tarmo oli oppinut käyttämään puoliautomaattista Usko-vaarin ohjauksessa jo opittuaan hädin tuskin kävelemään.
Äkkiä Aino-tyttönen huomasi ihmeen kauniin oravan, joka kantoi pähkinöitä puuhun. Mutta puu ei ollut enää yhtä kaunis kuin orava. Salama (ehkä Jumalaa pilkatakseen) oli silponut siitä pois tärkeitä oksia ja iskenyt mustan arven, kuin myrkyn tulehduttaman, puun kylkeen. Mutta siinä se vain edelleen seisoi, vankkana itätuulta vastaan.
"Äiti miksi tuo puu on rampa?" huudahti Aino, kääntäen viattomat siniset silmänsä Heljä-äidin puoleen. "Miksi noin kaunis orava asuu haavoittuneessa puussa?"
"Voi tyttöni", äiti vastasi. "Tuota sinun on kysyttävä isältäsi, sillä isäsi on viisas, isänmaallinen."
Heljä-äiti katsahti palvovasti mieheensä, reservin kapteeni Teräkseen, ja tuuli heilutteli hänen oljenvärisiä pitkiä hiuksiaan. "Toivo rakas, tyttäremme kysyy vakavia."
"Niin", sanoi Toivo. "Lapsemme ovat jo isoja ja heidän on aika ymmärtää, mistä Liitossa on kyse."
"Tarkoittaako isä avioliittoa?" kysyi Tarmo, joka oli vakaasti varttuva kansallismielinen nuorimies.
"Kuulkaas lapset", lausui Toivo-isä. "Silloin kuin isä ja äiti menivät naimisiin, avioliitossamme eivät astuneet vihille vain suomalainen mies ja suomalainen nainen, vaan siellä olivat läsnä myös Jeesus ylimääräisenä sulhasena ja Suomi-neito morsiamena."
"Ihanko totta?" ihmetteli Aino silmät ymmyrkäisinä.
"Niin", sanoi Toivo. "Ja kuten te tiedätte, Suomi-neito joutui sodissa raiskatuksi. Kuinka voisikaan kansallismielinen mies olla täysin onnellinen niin kauan kuin Suomettarelta puuttuu toinen käsivarsi ja karjalainen hameenhelma?"
"Ja Sallaakin näykittiin ennen kuin nuorikoksi ehti", päivitteli Heljä-äiti.
"Voi sehän on ihan kuin äitimme olisi haavoittunut sodassa!" huudahti Aino-tyttönen. Tarmo katseli leuka tanassa vakaasti mutta päättäväisesti itää kohti.
"Nyt tiedätte", sanoi Toivo-isä, "että avioliitossa on kyse paitsi heteroseksuaalisen miehen ja heteroseksuaalisen naisen pyhästä liitosta, myös valasta, joka koskee isänmaatamme ja sen koskemattomuutta."
"Vielä se Karjala otetahan takaisin", puuskahti Tarmo-poika. "Sitten liehuu Viipurin linnassakin taas Suomen sinivalkoinen lippu."
Kuin taikaiskusta, ehkä Herran johdatuksesta, olivat he sillä hetkellä tulleet paikalle, jossa tuulessa hulmusi rivi Suomen tasavallan valkeita siniristilippuja. Kuinka kauniilta ne näyttivätkään tummanvihreää kuusimetsää vasten! Sillä hetkellä Tarmosta tuntui kuin liput olisivat hulmunneet heidän sydämissäänkin, pakahtuvina rakkaudesta isänmaahan.
Mutta samalla hetkellä alkoi Suomen kesälle niin ominainen hellä tihkusade. Se ropisi taivaalta heidän päälleen ja kasteli vaatteita. Mutta eihän suomalaista kansallismielistä perhettä ole sokerista tehty, eihän.
"Tulkaa", sanoi Tarmo tarmokkaasti. "Luo lippujen."
Lippujen luona olikin pieni katos, linja-autopysäkki. He odottelivat siinä hetken, kunnes sade loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Aurinko paistoi taas pilvien välistä, ja taivaalle piirtyi sateenkaari.
"Katso isä!" Aino huudahti. "Sateenkaari! Isä, isä, onko sateenkaaren päässä ruukku kultaa?"
Toivo-isä loi vakavan katseen saateenkaaritetulle taivaalle, ja virkkoi sitten: "Ei siellä mitään kultaruukkua ole, tyttöseni. Se on vain kukkahattutätien keksimä satu. Ja taivaalle se sateenkaari kuuluukin, ei kirkkoon sisälle."
Niin vietti Teräksen perhe isän ja äidin hääpäivää ydinperheen parissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti